Toukokuun päivät kuluvat ulkoillen ja keväisen luonnon ihmeitä tutkien. Vietämme leikkimökin avajaisia ja palautamme mieleen perinteisiä juoksu- ja pihaleikkejä.
Myös saippuakuplien puhallus, vesimaalaus ja kivien keräily ovat kevätpuuhiamme.
Kevätjuhlaa vietämme 23.5 päiväkodin pihalla.
Ohjelma:
klo 16 lasten esityksiä ja pääskysten muistaminen
Klo 16.30 tarjoilua (makkaraa ja salaattia)
Klo 17 * Vanhempien keskusteluhetki projektiin liittyen
* Lasten jäätelöhetki
Kevätretki tehdään Marjoniemeen 25.5 perjantaina.
Lähtö päiväkodilta klo 8.45 ja paluu n. klo 13.15, jonka jälkeen pieni lepohetki.
Aurinkoisia kevätpäiviä toivottaa Nuijan päiväkodin henkilökunta
tiistai, 24. huhtikuuta 2012
keskiviikko, 11. huhtikuuta 2012
Huhtikuun toiminta
Huhtikuussa havainnoimme kevään heräämistä luonnossa. Kukahan bongaakaan ensimmäisen leskenlehden tai sitruunaperhosen? Joko pian kuulemme kiurun tai peipposen laulun ja huomaamme lehtisilmujen auenneen pihapuissa.
Näistä havainnoista myös laulamme ja maalaamme.
Sotkuvuorot: 11.4 Pääskyset, 25.4 Varpuset + Peukaloiset
Myös vesilätäköt ja kevätpurot ovat päivittäinen ilon lähde. Siispä kuravehkeet ovat tarpeen.
Tapahtumat:
13.4 pe palolaitos vierailee pk:lla
17.4 ti valokuvaus klo 9 alkaen
27.4 pe vappusirkus/ nyyttärit klo 9 alkaen - lapset saavat halutessaan pukeutua (ei pakollista) ja tuoda myös naposteltavaa
Hoivaa ja leiki-tuokiot:
11.4 ke klo 16-16.30
18.4 ke klo 16-16.30
25.4 ke klo 16- 16.30
Aurinkoisia kevätpäiviä toivottelee Nuijan päiväkodin henkilökunta

tiistai, 28. helmikuuta 2012
Maaliskuun toiminta
Maaliskuussa tutkimme metsän elämää. Tutustumme metsän eläimiin, tunnistamme niiden jäljet ja perehdymme niiden elintapoihin.
Muskarissa ja kuviksessa noudattelemme samaa teemaa.
Liikunnassa luistelu ja hiihto jatkuvat säästä riippuen. Niistä tarkemmin eteisen ilmoitustaululla.
14.3 keskiviikkona vietämme toimintailtapäivää, johon lapsille on suunniteltu seikkailurata päiväkodin pihalle mehutarjoiluineen.
Vanhemmille on luvassa kahvitusta ja sen ohella lapsiperheen tarpeisiin ja arjen haasteisiin liittyvää ajatusten virittelyä perheneuvoja Eija Himasen johdolla päiväkodin sisätiloissa klo 15.30 alkaen.
Joukolla mukaan!

lauantai, 4. helmikuuta 2012
Helmikuun toiminta
Helmikuussa keskustelun aiheena on ystävyys. Millainen on hyvä ystävä? Mikä tekee meidät iloiseksi/surulliseksi? Miten voimme auttaa ystäviämme?
Muskarissa yhdessäoloa vahvistetaan ystävyys- ja vuorovaikutuslauluin ja -leikein.
Käden taidoissa saksityöskentelyä harjoitellaan mm. lintuaskarteluin ja kynän käyttöä erilaisin väritystehtävin. Lapset piirtävät myös kuvan itsestään ja ystävästään.
Pikkueskareiden kanssa harjoitellaan sanallisten ohjeiden kuuntelemista erilaisin kynätehtävin.
Liikunnassa seuraava "Sotkuvuoro" on ke 15.2, johon koko ryhmä osallistuu. Mukana myös opiskelijapojat Jukka-Pekka ja Lauri.
Hiihtoa aloitellaan ensin pk:n pihalla ja sitten taitotasosta riippuen Urskissa. Hiihtopäivät ilmoitustaululla.
Pystytämme valokuvanäyttelyn lemmikeistä, johon lapset voivat tuoda kuvan omasta tai jonkun muun lemmikistä.
Tapahtumat:
10.2 pe isovanhempien päivä klo 9-11. Tervetuloa!
13.2 ma leivotaan ystävänpäiväksi
14.2 ti "Marakattilaiset" tulevat ystävänpäivävierailulle
15,2 ke Sotkulle ( koko ryhmä)
21.2 ti mäenlaskua
Iloista ystävänpäivää !
T. Nuijan pk:n henkilökunta

keskiviikko, 28. joulukuuta 2011
Tammikuun toiminta
Tammikuun aikana käymme läpi aikakäsitteitä.
Vuodenaikoihin, kuukausiin ja viikonpäiviin tutustumme kuvien, kuvasarjojen, lorujen, runojen, riimiarvoitusten ja erilaisten tunnistamisleikkien avulla.
Tasatunnit ja käsitteet eilen-tänään-huomenna hahmotamme päiväjärjestyksemme kautta.
Aikakäsitteet ovat mukana myös muskarilauluissa ja erilaisiin tempoihin (mm. hids-nopea) ja rytmeihin eläydymme tanssin keinoin.
Kuviksessa askartelemme kellon ja maalauksemme liittyvät myös aikaan (esim. talvi, ilotulitus jne.)
Liikunnassa "Sotkuvuorot" jatkuvat. Niistä tarkemmin ilmoitustaululla. Hiihto- ja luistelusäitä joutunemme vielä odottamaan.
Reipasta mieltä ja oppimisen iloa alkavalle vuodelle!

torstai, 1. joulukuuta 2011
Joulukuun toiminta
Syvennymme vähitellen Joulun odotukseen erilaisin joulupuuhin unohtamatta sitä tärkeintä, Joulun sanomaa.
Aihetta käsitellään jouluisin tarinoin, runoin ja loruin. Muskarissa lauletaan joululauluja ja leikitään piirileikkejä ja liikunnassa on luvassa mm. tontun temppurata.
Muistuttelemme vielä lelupäivän säännöistä. Perjantaisin on oman lelun päivä ja jokainen lapsi saa tuoda yhden lelun. Ilmoittelemme erikseen, jos lelupäivään otetaan jokin erityinen teema.
Tapahtumat:
2.12 pe viemme kynttilän sankarihaudoille
7.12 ke sotkuvuoro / Pääskyset
14.12 ke leivomme pipareita
16.12 pe joulupuuroa ja lasten esityksiä alkaen klo 7.30
19.12 ma joulukirkko klo 9.00 (lähtö klo 8.30)
21.12 ke lasten jouluateria
23.12 pe pk kiinni
27.12-30.12 pk kiinni (Sannan pk päivystää)
Rauhallista Joulun odotusta!

maanantai, 31. lokakuuta 2011
Marraskuun toiminta
Marraskuu tuonee ensilumen ja tulee näkymään monin eri tavoin toiminnan sisällöissä.
* Talven tuloa kuvataan maalaten (mm. laveeraus ja märkämaalaus), askarrellaan onnittelukortteja ja tehdään pujottelu- ja ompelutöitä
* Muskarissa talvisia lauluja siivitetään rytmisoittimin. Tutustumme myös erilaisiin rytmeihin, kuten esim. cha cha cha, samba, valssi jne.
* Jumpassa musiikkiliikuntaa, aerobicia jne.
- Sotkuvuoro Pääskysillä ke 9.11 ja Varpusilla+Peukaloisilla ke 23.11
Toivotamme kaikki isät tervetulleiksi isänpäiväaamiaiselle pe 11.11 klo 7.30 - 9.00
Otetaan talvi vastaan nauttien raikkaista marraskuisista päivistä ja tulevista lumileikeistä!
(Muistetaan myös riittävän lämmin pukeutuminen)
Toivottelee Nuijan pk:n henkilökunta

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)