ruokalista viikolle 40
maanantai broilerivuoka,salaatti
tiistai lihapullat,perunasose,salaatti
keskiviikko uunikala,perunat,salaatti
torstai minestronekeitto,leikkele,leipä
perjantai kinkkukastike,pasta,salaatti
perjantai 25. syyskuuta 2009
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Lokakuun toiminta
Lokakuussa keskustelemme toveruudesta ja ryhmän jäsenyydestä.
30.9 pidämme ensimmäisen lasten kokouksen. Määrittelemme yhdessä tärkeimmät pelisäännöt ja laadimme huoneen taulun, jonka lapset sitoutumisensa merkiksi singneeraavat peukalon jäljellään.
Kuviksessa tutustumme värien maailmaan. Tunnistamme päävärit ja niitä sekoittamalla etsimme välivärit. Syksyinen väriloisto tallennetaan mm. lehtipainanta- ja piiloväritystöinä.
Muskarissa jatkuvat syksyiset laulut ja teeman mukaisesti ystävyyslaulut.
Jumppapäivinä leikitään vuorovaikutusleikkejä ja teemaan liittyen toteutamme pieniä nukketeatteriesityksiä.
5.10 Saamme Urheilupuiston koulun tilat käyttöömme klo 9.30-11.
6.10 Pyhäkoulu
30.10 Kunnioitamme sankarivainajia viemällä kynttilän sankarihaudoille

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)