Alkava vuosi otetaan vastaan tutustumalla aikakäsitteisiin eri tavoin. Käymme läpi vuodenajat, kuukaudet ja viikonpäivät loruin, lauluin ja erilaisin leikein ja tehtävin. Tärkeimmät kellonajat tulevat tutuiksi liitettynä päiväjärjestykseen. Askartelemme kellon, jonka avulla tärkeimmät tasatunnit käydään läpi konkreettisesti.
Kuviksessa toteutetaan "ilotulitusteemaa" sekä talvisia aiheita eri menetelmin.
Liikunnassa aloittelemme talviurheilun luistelulla. Siitä tarkemmat tiedot ja ajankohdat ilmoitustaululla. Sotkuvuoroilla luovaa liikuntaa. Ajat ja ryhmäjaot ilmoitustaululla.
Tammikuun puolivälissä päiväkodissamme aloittaa kaksi yhteisöpedagogiopiskelijaa ( Kati ja Nita) ohjausharjoittelun. Se tapahtuu keskiviikkoaamuisin ja kestää maaliskuun puoleen väliin.
Runsaasti ilon aiheita ja onnistumisen kokemuksia alkavalle vuodelle 2011!
Toivottelee Nuijan päiväkodin henkilökunta
perjantai 31. joulukuuta 2010
maanantai 29. marraskuuta 2010
Joulukuun toiminta
HUOM! Nuijan ja Kaarinan pk:en johtajan tehtäviä hoitaa 1.12.2010 alkaen tilapäisesti Helena Leikas. Yhteydenotot Hilkan entiseen numeroon 015-1943380. (ei siis kaarinaan). Viestejä/soittopyyntöjä ottaa vastaan myös Nuijan henkilökunta.
Virittäydymme Joulun tunnelmaan jouluisin lauluin, tarinoin, askarteluin ja piirileikein. Liikunnassa rakennamme " Tontun temppuradan" ja Sotkulla toteutamme myös jouluista teemaa.
Jokainen lapsi pääsee myös vuorollaan vierailemaan Ralla-tontun luona, joka asustelee päiväkodin "vintillä".
Joulukuun tapahtumat:
3.12 pe viemme kynttilän sankarihaudoille. Lähtö pk:lta n. klo 9.15
8.12 ke Varpuset Sotkulle! (Lähtö pk:lta n. klo 9)
9.12 to päiväkodin puurojuhla klo 8 alkaen. Puuron jälkeen lasten jouluisia esityksiä. Tervetuloa!
16.12 to syömme päiväkodissa jouluaterian.
17.12 pe lähdemme joulukirkkoon. (Lähtö pk:lta n. klo 8.30)
22.12 ke Pääskyset Sotkulle (Lähtö pk:lta n. klo 9)
Iloista ja rauhallista Joulun odotusta!
toivottelee Nuijan päiväkodin henkilökunta

maanantai 1. marraskuuta 2010
Toveruus
Marraskuun teemana on toveruus.
Nyt, kun uudetkin lapset ovat sulautuneet joukkoon ja kotiutuneet päiväkotielämään tuli aika pitää ensimmäinen lasten kokous. Käsittelimme siinä hyvää toveruutta ja niitä pelisääntöjä, jotka tekevät yhteisen arkemme turvalliseksi ja hyväksi. Käsittelemme myös erilaisuutta ja laadimme yhdessä päättämistämme asioista huoneen taulun.
Kuviksessa toteutamme kuukauden teemaa valmistamalla " Ystävyyden talon". Kokeilemme myös märkämaalaustekniikkaa ja teemme eri tavoin ensilumeen liittyviä töitä.
Muskarissa ovat vuorossa ystävyyslaulut ja liikunnassa vuorovaikutus- ja parileikit.
Lokakuun tapahtumat:
3.11 ke leivomme
10.11 ke Varpuset Sotkulla
12.11 pe kaikki isät ovat lämpimästi tervetulleita aamupalalle ja isänpäiväkahveilleklo 7.15-9.00!
19.11 pe vietämme isovanhempien päivää klo 9-10.30. Tervetuloa kaikki mummot ja vaarit!
24.11 ke Pääskyset Sotkulla
Ystävyyden iloa pimenevään syksyyn!

maanantai 27. syyskuuta 2010
Ruskan taikaa!
Lokakuun teemana on ruskantaikaa ja värien maailma.
Kädentaidoissa tehdään vesivärimaalauksia, piiloväritystä ja väritetään syksyisiä värityskuvia.
Lokakuussa lauletaan syksyisiä lauluja ja liikutaan luovan liikunnan ja satujumpan tahdeissa.
6.10 keskiviikkona pidetään Nuijan päiväkodin omat Olympialaiset. Lajeina pallonheitto ja juoksu. Lapsille säänmukaiset ulkoliikuntavaatteet.
8.10 perjantaina pidetään päiväkodilla sitten mitalijuhlat.
Huom! Minna siirtyy eskariopeksi Kaarinaan maanantaista 4.10 alkaen. Toivotan kaikille hyvää ja aurinkoista syksyn jatkoa!

torstai 26. elokuuta 2010
Syyskuun toiminta
Uudet lapset ovat jo mukavasti kotiutuneet, joten pääsemme aloittelemaan syksyn teemoja. Syyskuun teemaa "Kasvimaan herkut, metsän aarteet"toteutamme tunnistamalla tutuimmat marjat, sienet ja juurekset, joista laulamme, maalaamme ja askartelemme.
Teemaan liittyy myös luonnollisena osana terveellinen ravinto ja kauniit pöytätavat.
Teemme perinteisen ostosmatkan torille ( pe 10.9) ja vietämme juureskekkerit (ma 13.9).
Tapahtumakalenteri:
8.9 ke "Erikoismiesten" konsertti päämajakoululla klo 10.15 (Lähtö pk:lta klo 9.45)
10.9 pe Ostosretki torille (Lähtö pk:lta klo 9)
13.9 ma Juureskekkerit pk:lla klo 9 alkaen
14.9 ti Lasten taidenäyttely GalleriArissa. (lähtö pk:lta klo 9.45)
15.9 ke Jumppa Sotkulla klo 9.30-10.30
21.9 ti Ammattiopiston opiskelijoiden vetämä toiminta-aamupäivä pk:lla
24.9 pe Syysretki (retkikkohde vielä avoin. Ehdotukset tervetulleita!)
29.9 ke Jumppa Sotkulla klo 9.30-10.30 (Varpuset + Peukaloiset)
Iloista ja toimeliasta syyskuuta!
Toivottelee Nuijan henkilökunta

maanantai 2. elokuuta 2010
Uusi toimintavuosi alkaa
Heips!
Aloittelemme jälleen uutta toimintakautta.
Elokuun aloittelemme toisiimme tutustuen leikkien ja tutustumislaulujen parissa.
Tutustumme myös päiväkodin välineistöön ja sääntöihin.
Lisäksi nautimme paljon auringon lämmöstä ulkopelien ja -leikkien merkeissä.
Blogissa ilmoittelemme jatkossa esim. retkipäivät tai muut tärkeät päivämäärät. Blogista löytyy myös toimintamme kuukausisuunnitelma ja tulevan viikon ruokalista.
Siispä tervetuloa kaikille aloittelemaan uutta toimintakautta!

tiistai 27. huhtikuuta 2010
Toukokuun toiminta
...Västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Toukokuussa odottavat jo kesäiset puuhat, leikkimökin avajaiset, saippuakuplien puhallus, kivien maalaus, pikkuretket lähiympäristöön, ötököiden tutkiminen luupin läpi ym. kesäiset leikit.
Maalausteline saadaan ulos ja myös leikkivarjoleikit sekä perinteiset juoksuleikit onnistuvat päiväkodin pihalla.
Toukokuun tapahtumat:
* Äitienpäiväkahvitus pe 7.5 klo 7.15 alkaen
* Kevätretki Valkeajärvelle to 20.5 (lähtö klo 8.30)
* Kevätjuhla ke 26.5 klo 18 alkaen päiväkodin pihalla
Päiväkotimme varhaiskasvatussuunnitelma löytyy kaupungin sivuilta : Palvelut - päivähoito - päiväkodit alueittain - Nuijan pk - varhaiskasvatusuunnitelma
Iloisia ja aurinkoisia kesäpäiviä!

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010
Huhtikuun toiminta
Mistä tietää, että on kevät? Tämän kysymyksen äärellä kuluvat huhtikuiset päivät. Tunnistamme kevään merkkejä luonnossa ja teemme säähän liittyviä havaintoja.
Kevään tulosta kertovat myös laulumme ja askartelumme.
Huhtikuun tapahtumia:
* Palolaitos vierailee päiväkodilla 12.4 aamupäivällä
* Valokuvaus päiväkodilla 21.4 klo 8.30 alkaen
* Päämajakoulun musiikkiluokan
esitys Pirita ja Musiikkivelho 23.4 klo 10
* Vappusirkus päiväkodilla 30.4 klo 9 alkaen
Joukkoamme rikastuttaa tänä keväänä lähihoitajaopiskelija Jenni Paavilainen 21.5 saakka.
Aurinkoista kevättä toivottelee Nuijan päiväkodin henkilökunta!

tiistai 16. maaliskuuta 2010
Huom!
Maanantaina 22.3. lähdemme Pietarin Pirttiin virpomaan ja laulamaan.
Lähtö päiväkodilta kello 8.30!
Lähtö päiväkodilta kello 8.30!
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Tiedoksi vanhemmille!
Minna Hämäläinen siirtyy Kaarinan eskariin 6.4.-6.7.2010 väliseksi ajaksi. Minnan hommia Nuijassa jatkaa Pia Kuparinen. Kasvatuskumppanuuslasten perheet voivat jättää viestiä Pialle ja tarvittaessa Minnan tavoittaa Kaarinasta huhti-toukokuussa puh.194 3357
Tunnisteet:
opiskelijat ja muut työntekijät
perjantai 26. helmikuuta 2010
Maaliskuun toiminta
Maaliskuun teemana ovat kansanperinne ja pääsiäinen.
Askartelut ja laulut liittyvät kuukauden teemaan.
Sään salliessa pidämme luistelukoulua ja hiihdämme.
Huom! Päivämääriin on tullut lisäyksiä
10.3. keskiviikkona menemme koko ryhmällä Urheilupuiston koululle liikkumaan.
12.3. perjantaina lähdemme Wisa-areenalle. Lähtö päiväkodilta kello 8.30
17.3. keskiviikkona on pääskysten sotkuvuoro
19.3. perjantaina lähdemme kansalaisopistolle katsomaan Tarapaapan esitystä "Kekseliäs kettu". Lähtö päiväkodilta kello 9.15
24.3. keskiviikkona lähdemme koko ryhmän kanssa Urheilupuiston koululle liikkumaan.
30.3. tiistaina lähdemme koko ryhmän kanssa pääsiäishartauteen.
Lähtö päivökodilta kello8.30
31.3. keskiviikkona on varpusten sotkuvuoro

maanantai 1. helmikuuta 2010
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
helmikuun toiminta
Helmikuussa käsittelemme toveruutta. Aihetta sivuaa myös läheisesti suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen. (Ystävyyteen liittyvät laulut, askartelut, vuorovaikutusleikit, kertomukset ja keskustelut.)
Tutustumme lisäksi eri maiden kulttuuriin ja elämäntapoihin seuraavasti: 10. 2 vietämme Afrikka-päivää, 17.2 Meksiko-päivää ja 19.2 Kreikkalaista päivää. Näinä päivinä mm. kuuntelemme ko. maiden musiikkia, luemme tarinoita ja maistelemme eksoottisia ruokia.
11.2 Vierailemme paloasemalla (112-päivä)
12.2 Ystävänpäiväkekkerit (perhepäivähoitolapset vieraana)
16.2 Laskiaistiistai (mäenlaskua)
28.2 Kalevalan päivä

perjantai 15. tammikuuta 2010
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Hyvää Uutta Vuotta!
Tammikuun teemana ovat vuodenajat, kuukaudet, viikonpäivät sekä aika- että paikkakäsitteet.
Uusi vuosi on aloiteltu ilotulitusaskarteluin, aikaan liittyvin lauluin ja loruin.
Tammikuussa laulamme lisäksi myös talvisia ja viikonpäiviin liittyviä lauluja.
Teemme aiheeseen liittyviä kynä- ja väritystehtäviä.
Sään salliessa myös luistelemme. Kannattaa seurata päiväkodin ilmoitustaulua luistelun ajankohdista. Luistelemme ainakin torstaina 14.1. ja perjantaina 15.1.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)