keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Tammikuun toiminta

Tammikuun aikana käymme läpi aikakäsitteitä.

Vuodenaikoihin, kuukausiin ja viikonpäiviin tutustumme kuvien, kuvasarjojen, lorujen, runojen, riimiarvoitusten ja erilaisten tunnistamisleikkien avulla.

Tasatunnit ja käsitteet eilen-tänään-huomenna hahmotamme päiväjärjestyksemme kautta.

Aikakäsitteet ovat mukana myös muskarilauluissa ja erilaisiin tempoihin (mm. hids-nopea) ja rytmeihin eläydymme tanssin keinoin.

Kuviksessa askartelemme kellon ja maalauksemme liittyvät myös aikaan (esim. talvi, ilotulitus jne.)

Liikunnassa "Sotkuvuorot" jatkuvat. Niistä tarkemmin ilmoitustaululla. Hiihto- ja luistelusäitä joutunemme vielä odottamaan.

Reipasta mieltä ja oppimisen iloa alkavalle vuodelle!

torstai 1. joulukuuta 2011

Joulukuun toiminta

Syvennymme vähitellen Joulun odotukseen erilaisin joulupuuhin unohtamatta sitä tärkeintä, Joulun sanomaa.

Aihetta käsitellään jouluisin tarinoin, runoin ja loruin. Muskarissa lauletaan joululauluja ja leikitään piirileikkejä ja liikunnassa on luvassa mm. tontun temppurata.

Muistuttelemme vielä lelupäivän säännöistä. Perjantaisin on oman lelun päivä ja jokainen lapsi saa tuoda yhden lelun. Ilmoittelemme erikseen, jos lelupäivään otetaan jokin erityinen teema.

Tapahtumat:

2.12 pe viemme kynttilän sankarihaudoille
7.12 ke sotkuvuoro / Pääskyset
14.12 ke leivomme pipareita
16.12 pe joulupuuroa ja lasten esityksiä alkaen klo 7.30
19.12 ma joulukirkko klo 9.00 (lähtö klo 8.30)
21.12 ke lasten jouluateria
23.12 pe pk kiinni
27.12-30.12 pk kiinni (Sannan pk päivystää)

Rauhallista Joulun odotusta!

maanantai 31. lokakuuta 2011

Marraskuun toiminta

Marraskuu tuonee ensilumen ja tulee näkymään monin eri tavoin toiminnan sisällöissä.

* Talven tuloa kuvataan maalaten (mm. laveeraus ja märkämaalaus), askarrellaan onnittelukortteja ja tehdään pujottelu- ja ompelutöitä

* Muskarissa talvisia lauluja siivitetään rytmisoittimin. Tutustumme myös erilaisiin rytmeihin, kuten esim. cha cha cha, samba, valssi jne.

* Jumpassa musiikkiliikuntaa, aerobicia jne.
- Sotkuvuoro Pääskysillä ke 9.11 ja Varpusilla+Peukaloisilla ke 23.11

Toivotamme kaikki isät tervetulleiksi isänpäiväaamiaiselle pe 11.11 klo 7.30 - 9.00

Otetaan talvi vastaan nauttien raikkaista marraskuisista päivistä ja tulevista lumileikeistä!
(Muistetaan myös riittävän lämmin pukeutuminen)

Toivottelee Nuijan pk:n henkilökunta

torstai 29. syyskuuta 2011

lokakuun toiminta

Lokakuinen luonto hehkuu värejä. Niinpä tutustumme pää- ja väliväreihin eri tavoin.

Tunnistamme ja sekoittelemme värejä ja teemme "väritaikoja". Syksyisen luonnon kauneutta tallennamme märkämaalauksen, lehti- ja omenapainannan sekä askartelun keinoin.

Muskarilaulumme kertovat myös syksystä ja väreistä.

Liikunnassa perinteiset syysolympialaiset ja Sotkulla liikuntaleikit.

Tapahtumat:

5.10 ke Olympialaiset
7.10 pe Mitalijuhlat
12.10 ke Sotku (Pääskyset)
24.10-28.10 Syysloma (päiväkoti kiinni, päivystävä yksikkö selviää myöhemmin)

Raikkaita syyspäiviä!

Nuijan pk:n henkilökunta

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Syyskuun toiminta

Syyskuun aikana tutustutaan niin metsän, kuin kasvimaankin aarteisiin. Havainnoidaan syksyn merkkejä luonnossa ja sään vaihteluissa.
Muskarissa laulamme marjoista, sienistä ja juureksista sekä syksyiseen säähän liittyviä lauluja.
Käden taidoissa askartelemme, teemme massatöitä ja piiloväritämme samoista aiheista.
Liikunnassa tutustumis- ja vuorovaikutusleikit ja syysolympialaiset. Aloitamme myös jumpat Sotkulla parittoman viikon keskiviikkoina 1. ja 2. ryhmä vuorotellen. 1. ryhmä = Pääskyset, 2. ryhmä = Varpuset + Peukaloiset.

Tapahtumat
14.9 ke Toriretki (lähtö pk:lta klo 9)
15.9 to Juureskekkerit
20.9 ti Lähihoitajaopiskelijoiden toimintapäivä
21.9 ke luontoretki Urpolaan (lähtö klo 8.30)
27.9 ti Vanhempain ilta klo 18 alkaen

Reipasta ja puuhakasta syksyä toivottelee Nuijan päiväkodin henkilökunta!


torstai 21. heinäkuuta 2011

Elokuun toiminta

Elokuu on jälleen tutustumisen ja perehdyttämisen aikaa. Uudet lapset perehdytetään lapsiryhmään, tiloihin, leikki- ym. välineisiin, arjen käytäntöihin ja perussääntöihin. Käynnistellään kummilapsitoimintaa, jolla tuetaan uusien lasten sopeutumista ryhmään.

Ryhmädynamiikan ja sopeutumisen kannalta tärkeää myös aikuisen tuki ja ohjaus uusien toverisuhteiden luomisessa ja leikkiryhmien muodostamisessa.

Muskari: Tutustumis- ja vuorovaikutuslaulut - ja leikit, kesäiset laulut
Käden taidot: Tutustumme välineisiin, piirrämme, maalaamme ja muovailemme
Liikunta: Juoksu- ja hippaleikit pk:n pihalla, pienet retket lähiympäristöön

Toivotamme uudet tulokkaat lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme!

Aurinkoista ja iloista alkua uudelle toimintakaudelle!

T: Nuijan pk:n henkilökunta

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kesäkuun toiminta

Kevätjuhla on vietetty ja ihanat kesäpäivät edessä. Lämmin kiitos Teille vanhemmille! Järjestitte todella mieliin painuvat nyyttärikekkerit. Naposteltavaa on riittänyt vielä moneksi päiväksi jälkeenpäinkin.

Kesäpäiviä vietämme pihaleikeissä ja mahdollisesti pieniä retkiä tehden. Kopistelemme purkista viimeiset joululahjarahat ja käymme jäätelöllä jne.

Kesäkuu on myös uusien lasten tutustumisaikaa. Pääskysillemme jätämme haikeat jäähyväiset ja toivomme, että he kävisivät kertomassa kuulumisiaan. Onhan meillä pitkä, yhteinen matka takanamme ja paljon mukavia muistoja kätkettäväksi sydämen sopukoihin.

Toivomme heille onnellista matkaa kohti koulua!

T: Nuijan päiväkodin henkilökunta

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Toukokuun toiminta

Toukokuussa nautimme keväisistä päivistä ulkoillen ja perinteisiä hippa- ja juoksuleikkejä leikkien. Pidämme leikkimökin avajaiset ja teemme pieniä retkiä lähiympäristöön havainnoiden kevään merkkejä luonnossa.

Tapahtumat:

3.5 ti Pääskyset tutustumaan Kaarinaan klo 9-11
4.5 ke Päämajakoulun konsertti klo 10 - lähtö klo 9.30
10.5 ti Vekkuliteatterin 12 tanssivaa prinsessaa klo 10 - lähtö klo 9.30
18.5 ke Kevätjuhla pk:n pihalla klo 18.00 (Nyyttikestit, tarjoamisten varauslista ilm.taululla)
19.5 to Urpolan luontokeskukseen (9.30-10.30) - lähtö klo 8.45
27.5 pe Kevätretki Valkeajärvelle - Bussi pk:lta klo 8.30

Aurinkoista ja toimeliasta kevättä!
T. Nuijan pk:n henkilökunta

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Huhtikuun toiminta

Huhtikuussa havainnoimme kevään merkkejä luonnossa ja valmistelemme Pääsiäistä. Muskari: Pääsiäislaulut, kevätlaulut Liikunta: Sotkuvuorot: Varpuset 30.3, Pääskyset 13.4 ja varpuset 27.4 ( Luova Liikunta) Kuvis: Virpomavitsat, pääsiäisaskartelut, kevätaiheiset sormiväri- ja laveeraustyöt Omaehtoinen leikki on ollut kehittämisen kohteena ja konkreettisena toimenpiteenä olemme raivanneet yläkertaan uuden leikkitilan, jota ei raivata pois päivittäin. Siellä on mahdollisuus suosittuun majaleikkiin ja omaehtoiseen askarteluun. Pikkueskaritehtävät: Osan ja kokonaisuuden havaitseminen, vertailu, luokittelu jne. Tapahtumat: 4.4 ma Luistelunäytös " Mörkyli"- lähtö pk:lta klo 8.30 11.4 Palokunnan vierailu klo 9.30 12.4 ti Valokuvaus klo 8.30 alkaen 19.4 ti Pääsiäishartaus seurakuntasalissa- lähtö pk:lta klo 8.30 29.4 pe Vappusirkus pk:lla - Saa pukeutua naamiaispukuun (Marakattilaiset vieraina) Menemme ennen Pääsiäistä Pietarin Pirttiin laulamaan ja virpomaan. Tarkempi ajankohta ilmoitustaululla. Johtajan tehtäviä 1.4.2011 alkaen tulee hoitamaan Anne Jukarainen 4.4 Aloittaa sosionomiopiskelija Satu Kantanen. Harjoittelujakso kestää 7 viikkoa.

torstai 24. helmikuuta 2011

Maaliskuun toiminta

Maaliskuun teemana on "kansan perinne".

Muskari: Kansanlaulut, kantele, kaikulaulut, perinteiset piirileikit, tanhut

Liikunta: Hiihto - Aluksi harjoitellaan pk:n pihapiirissä ja myöhemmin urheilupuiston ladulle pääsevät ne, joilla riittävät taidot: Sukset pysyvät jalassa, hiihtäjä kohtuullisesti pystyssä ja riittävän"pitkä pinna."
(Hiihtopäivät eteisen ilmoitustaululla.)

Kuvis: Kalevalahattu, ystäväranneke punontatyönä, Kalevala-aiheiset värityskuvat

Kielelliset taidot: Riimiarvoitukset, kuvailu: "kerro kuvasta", käsitekortit: kuvaparien ja yläkäsitteen tunnistaminen, Lasten Kalevala, lorut, runot, arvoitukset

Pikkueskarit: Kynätehtävät(visuaalinen hahmottaminen/mallin mukaan piirtäminen) asioiden tunnistaminen kuvavihjeen avulla, numeroiden 1-12 tunnistaminen/ nron-lukumäärän vastaavuus

Tapahtumat

* 9.3 ke ulkoseikkailu pk:n pihalla klo 15.30-16.30 (mehu/kahvi/pullatarjoilu)
* 17.3 to Tarapaapan esitys "Prinsessa Rastaanparta"kansalaisopistolla klo 10 (lähtö klo 9.30)
* 28.3 ma Wisa-areena (lähtö klo 8.30)

Aurinkoista ja keväistä maaliskuuta toivottaa Nuijan pk:n henkilökunta

tiistai 1. helmikuuta 2011

Helmikuun toiminta

Helmikuussa tarkastellaan talvista luontoa ja sen eläimiä. Kuviksessa kuvataan talvimaisemaa laveeraten ja maalaten, tunnistetaan eläinten jälkiä lumihangella ja askartelut ovat myös eläinaiheisia.

Muskarissa lauletaan talvisia lauluja ja liikunnassa tietenkin talviurheilulajit, luistelu ja hiihto.
Niiden ajankohdista ilmoitellaan ilmoitustaululla. Myös Sotkun jumpat jatkuvat. Vuorot ilmoitustaululla.

Tulevaa ystävänpäivää juhlistetaan Risto Kopperin ja Arto Kivekkään esityksellä " Muita kaupunkilaisia" perjantaina 11.2 klo 9.00. Vieraanamme ovat myös Kaarinan ja Montessorin päiväkodit. (lähtö pk:lta n. klo 8.30)

Maanantaina 21.2 klo 14.30 musiikkiluokkalaiset tulevat esiintymään päiväkodille.

Keittiötämme hallinnoi nyt ruoka- ja puhtauspalvelut, joten systeemit ovat hieman muuttuneet. Joudumme ilmoittamaan ruokailijoiden määrän jo viikkoa aikaisemmin. Siksi olisi toivottavaa, että varmat poissaolot ilmoitettaisiin henkilökunnalle hyvissä ajoi.

Aurinkoisia helmikuisia päiviä!

toivottelee Nuijan henkilökunta