Jaron isä on lahjoittanut yrityksensä joulukorttirahat (150 e) päiväkodillemme. Tämä lahjoitus yhdessä Eeliksen perheen joulukuusilahjoituksen kanssa tulee tuottamaan lapsille paljon iloa retken, teatterielämyksen tms. muodossa tulevana keväänä.
Päiväkodin väki kiittää lämpimästi!
torstai 11. joulukuuta 2008
torstai 4. joulukuuta 2008
Joulukuusimyynti
Joulukuusia
myytävänä päiväkodin pihalla 8.12 alkaen
Eeliksen perhe lahjoittaa päiväkodille erän joulukuusia.
Tuotto käytetään kokonaisuudessaan lasten virkistystoimintaan tulevan kevään aikana.
(Hinta 10-15 e koosta riippuen)

torstai 20. marraskuuta 2008
Arvokysely vanhemmille
Varhaiskasvatussuunnitelmaamme silmälläpitäen toteutimme kyselyn lasten vanhemmille syksyn 2008 aikana. Pyysimme vanhempia määrittelemään kolme tärkeintä arvoa, jotka he kokevat kaikkein tärkeimmiksi lastensa kasvatuksessa.
Turvallisuus koettiin tärkeäksi 7 vastauksessa. Turvallisuuden tunne lapsen kokemana nousi esille 5 vastauksessa , samoin hyvät tavat. Hyvä itsetunto sijoittui neljänneksi.
Katsottiin, että kodinomaisuus, hellyys, pysyvät ihmissuhteet ja selkeät pelisäännöt luovat turvallisuutta. Kun ilmapiiri on turvallinen ja lasta kuunteleva sekä lapsen persoonallisuutta ja ainutkertaisuutta kunnioittava, hän vapautuu toimimaan ryhmässä, hyväksymään erilaisuutta ja oppimaan uutta.
Eräs vanhemmista kiteytti ajatuksen seuraavasti: ”Mikään näkemys tai arvo ei toimi yksinään vaan kaikki yhdessä sopivassa tasapainossa. Kuin napakka / joustava lankakerä, joka pyörii pehmeästi eteenpäin ja josta voi antaa ”parsinlangan” myös toisille.

maanantai 10. marraskuuta 2008
viikon 46 ruokalista
Maanantai: makkarakastike ja perunat
Tiistai: perunalaatikko ja punajuuri
Keskiviikko: kasvissosekeitto ja leikkeleleipä
Torstai: Broileripasta ja salaatti
Perjantai: uunilohi, perunat ja salaatti

Muistettavaa!
27.11.2008 klo 14.30 päiväkodissamme on Vino Prinsessa -teatteriesitys. Esitystä tulee katsomaan myös eskarit Kaarinasta. Esitys kestää n. 30.min
12.12.2008 perjantaina yhteinen joulupuuro Nuijan päiväkodissa klo 8.00-8.30, jonka jälkeen lapset laulavat jouluisia laululeikkejä.
18.12.2008 jouluhartaus Tuomiokirkossa klo 9.00

torstai 30. lokakuuta 2008
Muistettavaa!
7.11. kaikki isät ovat tervetulleita isänpäiväkahveille klo 7.30-9.00
14.11. kutsumme isovanhemmat päiväkotiimme viettämään yhteistä aamupäivää laulujen ja kahvien merkeissä klo 9-11
17.11 vierailemme Pietarin Pirtissä ilhduttamassa vanhuksia syksyisin lauluin. Lähtö päiväkodilta klo 8.30

maanantai 27. lokakuuta 2008
Viikon 45 ruokalista
Maanantai: jauhelihakastike, spagetti ja salaatti
Tiistai: kalakeitto ja leikkeleleipä
Keskiviikko: possukastike, riisi ja keitetyt vihannekset
Torstai: nakki-perunasoselaatikko ja salaatti
Perjantai: kalkkunapihvit, perunat, kermaviilikastike ja salaatti

Viikon 44 ruokalista
Maanantai: broilerikeitto ja leikkeleleipä
Tiistai: lindströmminpihvit, perunat ja salaatti
Keskiviikko: kalavuoka, perunat ja salaatti
Torstai: palapaisti, perunasose ja keitetyt vihannekset
Perjantai: kaalilaatikko ja puolukka

maanantai 13. lokakuuta 2008
Viikon 43 ruokalista
Maanantai: broilerivuoka ja salaatti
Tiistai: lihapullat, perunasose ja salaatti
Keskiviikko: uunikala, perunat ja salaatti
Torstai: minestronekeitto ja leipä
Perjantai: kinkkukastike, pasta ja salaatti

keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Ruokalista viikolle 42
Maanantai: makaronilaatikko ja salaatti
Tiistai: uunimakkara, perunasose ja salaatti
Keskiviikko: kasvis-sosekeitto ja leipä
Torstai: kalapuikot, perunat ja kastike
Perjantai: perunasoselaatikko ja salaatti

maanantai 15. syyskuuta 2008
lokakuun toiminta
Lokakuun teemana on sadon korjuu. Musiikissa toteutamme teemaa juureslauluin ja -loruin. Teemme ostosretken torille ja vietämme juureskekkereitä päiväkodilla tunnistaen ja maistellen erilaisia juureksia ja vihanneksia.
Ruska-aika on sopiva ajankohta tutustua pää- ja komplementtiväreihin. Teemme "väritaikoja" ja juures- ja lehtipainantatöitä.
Liikunnassa osallistumme Nuori Suomi- kampanjan "Varpaat vauhtiin" - ohjelmaan 22.9-3.10.08. Sotkulla jumpataan parittoman viikon keskiviikkona klo 9.30-10.30 1-ryhmä ja 2-ryhmä vuorokerroin. Päiväkodin pihalla leikitään juoksu- ja kilpailuleikkejä ja 10.10 perjantaina pidämme päiväkodin olympialaiset sään salliessa.

tiistai 19. elokuuta 2008
Tervetuloa aloittamaan uutta toimintakautta 2008/2009 Nuijan päiväkodissa!
Päiväkodissamme on aloittanut 8 uutta lasta, joten käynnistelemme toimintaa perehdyttämällä uusia lapsia päiväkodin sisä- ja ulkotiloihin, välineisiin, arjen käytäntöihin, lähiympäristöön, sääntöihin jne. Lapset tutustuvat toisiinsa esim. vuorovaikutus- ja tutustumisleikkien ja -laulujen avulla. Lämmintä syyssäätä hyödynnämme retkeilemällä lähiympäristössä ja se mahdollistaa myös perinteiset juoksuleikit päiväkodin pihalla. Päiväkodin pihapiiristä löytyy luonnon materiaalia myöhempää käyttöä varten.
Syyskuun teemana on "Syysmetsän aarteet". Luontoetkien, laulujen ja askartelujen aiheena ovat marjat, sienet ym. metsän "aarteet". Lähihoitajaopiskelijat ilahduttavat meitä järjestämällä puuha-aamupäivän päiväkodilla 11.9.08.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008
Ruokalista viikolle 14
Maanantai: Broilerivuoka
Tiistai: Peruna ja uunilohi
Keskiviikko: Minestronekeitto, leikkele + leipä
Torstai: Perunalaatikko ja salaatti
Perjantai: Hernekeitto, leikkele + leipä

Huhtikuun toiminta
Teemana on "Kasvun ihme".
Kuviksessa vappuun liittyvät askartelut, väritystehtävät ja äitienpäivään liittyvät askartelut.
Musiikissa keväiset laulut.
Liikunnassa sisäjumppa Sotkulla: 9.4. ryhmä II ja 23.4. koko ryhmä
Tapahtumat:

- jäänäytös 4.4. lähtö päiväkodilta klo 8.20
- valokuvaus 15.4. klo 8.30 alkaen
- pihakirppis 17.-18.4. iltapäivällä
- vappusirkus keskiviikkona 30.4. klo 9 alkaen. Marakattilaiset ovat vieraana.
torstai 27. maaliskuuta 2008
pihakirppis
Huhtikuussa toteutamme pihakirppiksen. Tarkoituksena kerätä varoja yhteistä kevätretkeä varten. Lahjoitukset, kuten esim. pelit, lelut, vaatteet, dvd:t jne. ovat tervetulleita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)